Räyskälä-Säätiön tiedote 13/2015

21.9.2015

Tervehdys Räyskälästä,

Syyskuun loppu on käsillä ja aamulla lämpömittari näytti jo syksyistä lukemaakin. Viikonloppuna oli vielä mukavasti lentotohinaa ja kuulemma ensi viikonloppunakin on, mikäli kelit sen sallii, loistojuttu!

Hinauksia saa lokakuun 4. päivään saakka sillä varauksella, että koneissa on vielä tiimaa jäljellä. Gate1 palvelee päivittäin klo 8-16 syyskuun loppuun saakka, jonka jälkeen kuppila on auki tilauksesta. Kentän ja leirialueen vedet laitetaan poikki heti, kun on hallayö tiedossa. Vedentulo katkeaa silloin myös tiskipaikalle. Pikkuluokka toimii edelleen mukavanlämpöisenä talvisena tiskipaikkana.

Perinteiset Sikajuhlat järjestyy tänä vuonna Nuorisoilmailijoiden toimesta. Lauantaina 26.9. klo 20 eteenpäin juhlitaan tutussa I-hallissa, toivottavasti oikein isolla porukalla! Sikajuhlapäivänä on vähintäänkin yhtä perinteisesti pidelty monenlaisia palavereja ja tehty syystalkoita. Talkoohommina voi tänä syksynä käydä omatoimisesti tekemässä klapien siirtoa varastohäkistä pinoiksi pikkusaunan puuliiteriin ja motellin grillikatokseen. Mukavaa puuhaa vaikka juurikin sikajuhlapäivälle.

Syystapaamiset siirsin sikajuhlaviikonlopusta suosiolla aikatauluhankaluuksien vuoksi lauantaille 17.10 (HUOM! PÄIVÄ MUUTETTU VIIKOLLA ETEENPÄIN, UUSI PÄIVÄ ON 24.10): Päivä aloitetaan Räyskälän kehittämiseen tähtäävän AirPark hankkeen tuotosten esittelyllä Ilmailukeskuksen väelle Gate1:ssa klo 10. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita kuulemaan ja näkemään kehittämissuunnitelmia. Purjelennonopettajien syyspalaveri pidetään klo 12 ja hinaajien samana päivänä klo 15 Räyskälän Isossa luokassa. Toivon tietysti runsaslukuista osallistumista opettajilta ja hinaajilta. Puidaan mennyt kausi ja suunnitellaan seuraavaa.

Kuten edellisessä tiedotteessani jo totesin: Syksyn tullen käynnistyy taas tuttu sähkömittarilukemien keräys. Ilmoita mittarilukemasi office@rayskala.com osoitteeseen tai toimita paperipostina toimistolle, niin osaamme laittaa laskun oikealle summalle. Toivomme kaimani kanssa, että lukemat on ilmoitettu lokakuun loppuun mennessä.

Hallien talvipakkaaminen aloitetaan la 26.9. II-hallin purjekonepäädyn perälle siirtyy muutama lentämättömämpi kone sieltä seinän takaa, ultrapäädystä. Moottorikoneiden vakipaikoista on tullut kyselyitä, joten tällä siirto-operaatiolla saamme lentokäytössä oleville koneille tilaa. Mikäli haluat purjekoneesi talvisäilytykseen II-halliin, niin tuo putki hallin seinustalle. Pakkaamme hallin loppuun 4.10. mennessä.

Avantouinnit starttaavat Isolla saunalla 11.10. infopläjäyksellä. Jatkossa avantosauna lämpiää joka keskiviikko ja sunnuntai. Jokohan sitä uskaltaisi tämän syksyn ja talven aikana kokeilla?


–mari-