Räyskälä-Säätiön tiedote 1/2016

26.1.2016

Gate1 lopetti toimintansa Räyskälässä ja nyt Säätiö etsii uutta innokasta ravintolayrittäjää. Hakuaikaa on 5.2. saakka, jonka jälkeen hallituksen nimeämä työryhmä valitsee ravintoloitsijan. Lisäkyselyt voi osoittaa minulle, osoitteeseen mari.heikkila(at)rayskala.fi.

Hetkeksi tuli odotetut kylmät kelit ja lumisateet, kuten kunnon talveen kuuluukin ja JP pääsi vihdoin aloittelemaan DrivePark-toimintaansa. Myös Mauri suunnittelee laduntekoa, heti kun lomiltaan palailee ja säät on otolliset. Toivotaan, ettei tämä lauha ilmanala vesisateineen päätä jämähtää paikoilleen vaan antaa suosiolla tilaa pikkupakkasille. Avantouinti on saavuttanut tänäkin talvena mahtavan suosion. Avantosaunan lämmetessä talvisia uimareita on ollut lauteet täynnänsä.

Vuodenvaihteen molemmin puolin on suunniteltu ensi kesän kuvioita. Tapahtumakalenteri Rayskala.fi-sivulla on jo alkanutkin mukavasti täyttymään. Ohjelmassa on monenlaista ilmailutapahtumaa ja –kisaa sekä varainhankinnan kannalta elintärkeitä muita tapahtumia. Räyskälä Masters-kilpailun valmistelut ovat vahvoissa ja osaavissa käsissä, Halosen Wille joukkoineen tulee tekemään kisasta kertakaikkisen hienon ja mieliinpainuvan. Kilpailun viralliset sivut löytyvät rayskala.fi-sivuston alta ja lisätietoja etenemisestä pääsee seuraamaan myös Facebookissa osoitteessa Räyskälä Masters 2016.

Kansainvälisen Vintage Gliders Clubin Rally lennetään tänä kesänä Räyskälässä 24.7.-4.8. Kokoontumisajot, virallisemmin Rendezvous, tapahtuu edellisellä viikolla Oripään kentällä 18.-23.7. Innokkaimmat osallistujat ovat jo ilmoittautuneet. Tapahtuman nettisivut ovat osoitteessa http://vgc2016.fi ja Facebookista ryhmän löytää osoitteella VGC2016.

Jannen kisojenkin sivut aukeavat piakkoin rayskala.fi:n alle, joten nyt viimeistään on ensi kesän lomaspeksit olemassa, eikun ilmoittautumaan joko kisaajaksi tai talkooporukkaan!

Purjelennon peruskurssien mainostaminen on nyt ajankohtainen asia. Matkamessuilla markkinoimme jo lajia opiston simulaattorin kera ja hienot, Katjan visualisoimat esitteet tekivät hyvin kauppansa. Seuraava isompi rypistys on GoExpo-messut maaliskuun alussa. Esitteet on tehty jaettavaksi ja niitä saa minulta hakea. Tarkoituksemme on myös jalkautua helmi-maaliskuun aikana pariin-kolmeen kauppakeskukseen toimittamaan ilmailun ilosanomaa simulaattorin kanssa. Paikat ja ajankohdat täsmentyvät piakkoin ja ilmoittelen niistä tapahtumakalenterissa. Innokkaita esittelijöitä tietysti aina kaivataan, joten lämpimästi tervetuloa mukaan!

Pikkuluokkaan on nyt vihdoin toteutettu ilmailukirjasto kaikkien iloksi! Kirjaston valikoima on vielä suppeahko, joten lahjoituksia vastaanotetaan mielellään. Kirjat on tarkoitettu ensisijaisesti luettaviksi paikan päällä. Jos nyt kuitenkin niin mielenkiintoinen kirja löytyy, ettei sen lukemista malta jättää kesken, niin hyllynreunassa roikkuvaan lainausvihkoon kirjoitetaan omatoimisesti lainaajan nimi ja puhelinnumero sekä lainauspäivä.

Hämeenlinnan Ilmailukerho on aktivoimassa moottorilentojaostoaan. Lue tästä HIK:n esite kaikille ultralentämisestä kiinnostuneille.

Kevättä odotellessa
–mari-

PS  Vuoden 2016 hinausliput on nyt saatavilla, hae omasi ennen kuin loppuvat…

PS2 Huomasitko uudesta hinnastosta sähkönkulutusmaksun huiman alentumisen?