Räyskälä tiedote – huhtikuu 2011

12.2.2011

Pitkä talvi alkaa vihdoin helpottaa ja lentokausi on avattu myös Säätiön kalustolla. Kevätkurssi sai ensimmäiset lentonsa ja useita
kevättarkkareita lennettiin menneenä viikonloppuna. Perinteiseen tapaan, kunnes kenttä on kuivunut lumien sulamisvesistä, peruskurssilla ja kevättarkkareilla on etusija. Yksittäisiä koe- ym. lentoja voi tilanteen salliessa yrittää lentää sopimalla siitä etukäteen hinaajan ja allekirjoittaneen kanssa. Säätiön kevätkurssi lentää OH-546:lla ja OH-817 on varattu kevättarkkareille ja muille mahdollisille koululennoille.

Hinauksia saa arkisin viimeistään vapusta eteenpäin, mahdollisesti jo aiemmin. Tiedotan tästä erikseen jos ajankohta aikaistuu. Poliisien ajotoiminta alkaa 12.4. ja se on otettava muussa toiminnassa huomioon. Myös muita tapahtumia on kentällä suhteellisen runsaasti ennen kesäkuun alkua. Katso tarkemmin Säätiön kalenterista, joka päivitetään lähipäivinä nettisivuille.

Leirintälaput

Leirintälaput ovat valmistuneet ja noudettavissa toimistolta. Ota mukaasi viimeisin (tai jos sitä ei sattuisi olemaan, käy lukemassa mittarisi) sähkömittarilukema.  Samalla päivitetään muutkin tiedot ajan tasalle Säätiön rekistereihin. Huom! jos lukemaa ei ole tai rästimaksuja on, uutta leirintälappua ei saa ennen kuin maksut ovat ajan tasalla!

Majoitusvarauksista

Kaikki majoitus- ja tilavaraukset on hoidettava Pirjo-Helenan kautta. Niitä huoneita, joiden avaimet ovat vastaanoton postilaatikossa (ns. hätävara-avaimet), EI EHDOTTOMASTI SAA ottaa käyttöön ilman ilmoitusta Pirjo-Helenalle. Saattaa olla niin, että huone on sitten varattu jollekin muulle esim. viikonloppua seuraavasta maanantaista! On sitten noloa selitellä, miksei olekaan siivottu ja vuoteita pedattu asianmukaisesti.

Lekobensatilanne

Uusi maksupääte bensapousariin on luvattu asentaa tämän kuun aikana. Siihen saakka bensaa on rajoitetusti saatavilla kun allekirjoittanut on paikalla. Maksutapana käteismaksu tai ne kortit, jotka Säätiön maksupäätteeseen käyvät. Hinta on sama kuin Kanair Malmi Oy:n bousarissa Malmilla (nyt 2,77 eur / litra). Toivotaan, että uusi maksupääte on toiminnassa mahdollisimman nopeasti ja tankkaaminen onnistuu kuten ennenkin.

Hyviä uutisia

Hyvistä uutisista on tietysti mukava kertoa. FAI myönsi meille MM-kisat 2014 kerho-, vakio ja 20m- kaksipaikkaisluokassa! Upea juttu, joka takaa töitä seuraaville vuosille ja mahdollistaa Räyskälän kehittämisen edelleen. Laitetaan paikat yhdessä kuntoon vieraita varten. Edellisistä vastaavista onkin vierähtänyt jo 38 vuotta.

Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Lentolaakson (=radan 08 päähän rakennettava uusi lämmin lentokonehalli) rakennuslupa on nyt lainvoimainen ja itse rakennustyö voi siten alkaa. Kuten tarkkaavaiset ovat huomanneet, puut ovatkin jo kaatuneet ja maatyöt hyvässä vauhdissa. Valmistumisaikataulu on juhannus 2011.

Suviseurat 2012

Kuten jo aiemmin on tiedotettu, Suviseurat järjestetään Räyskälässä vuonna 2012. Tarkempi ajankohta on 15.6–5.7.2012 (kenttä täysin suljettuna 22.6–5.7.2012). Merkitkää kalentereihinne ja valmistelevia töitä tehdään jo tänä vuonna, mutta ne eivät vaikuta lentotoimintaan. Säätiö suunnittelee mm. hinauskaluston siirtoa muille kentille Suviseurojen ajaksi, tässä olisi hyvä mahdollisuus rakentaa valmis lentoleiripaketti vaikka parillekin eri kentälle. Kerhojen PJ-palaverissa sovittiin, että lisätään tiedotusta aiheesta jo kuluvan kauden aikana.

Lyhty 2011

Hakuaika päättyi eilen ja toiveissa on että uuden LYHDYn nimi ja toimiaika saadaan julkistettua 1-2 viikon sisällä.

Purjelentokoneiden pysäköinti ja hallien tyhjennys

Putkipaikat numeroitiin viime vuonna ja ainakaan suuria muutoksia ei ole tarpeen tehdä eli viimevuotiset paikat ovat voimassa sellaisenaan. Tahtoo sanoa myös sitä, että putkia EI vedetä ”kiilausjärjestyksessä” vielä osittain lumipeitteiselle / pehmeälle maaperälle.  Samaten on voimassa viimevuotinen pysyväismääräys eli konetta ei saa tarpeettomasti pitää koottuna siten, että siitä on naapureille haittaa. Jos pysäköintipaikkaa on tarpeen vaihtaa, ota yhteys allekirjoittaneeseen niin mietitään parempaa paikkaa. Uusista paikkavarauksista tulee myös ilmoittaa.

Halliaukiota laajennetaan mm. II- ja III-hallien väliin. Myös ns. ”pussinperä” otetaan parempaan hyötykäyttöön kuin pelkäksi perävaunuparkiksi. Tarkemmat ohjeet ja kartat ovat tulossa kevään aikana eri alueiden käytöstä.

Koska maaperä on nyt pehmeä/luminen, hallit tyhjennetään vasta pääsiäisenä, tyhjennystalkoot pidetään la 23.4 alkaen klo 10.00. Etenkin moottorikoneiden siirto vaatii talkooväkeä paikalle.

Hinnasto 2011

On nähtävissä nettisivuilla. Lisäyksenä pesupolettien hinta eli koneellinen (sis.3 polettia) maksaa tällä kaudella 3 euroa. Poletteja saa ostaa perinteiseen tapaan Cafe 26:sta ja Säätiön toimistolta.

Kauden avaus eli ”pupujuhlat” 23.4

Cafe 26 on normaalia pidempään auki pe 22.4 ja la 23.4, jolloin on tarkoitus juhlistaa alkavaa kautta perinteisesti pupujuhlien merkeissä. Huomioikaa siis tämä mainio tilaisuus avata kausi Räyskälässä. Tarkemmat lisätiedot löytyvät Cafe 26 sivuilta. Mielenkiintoista nähdä minkälaisia pupuja ja kaneja tänä vuonna mahdollisesti esiintyy ;)

Turvallista lento- ja harrastuskautta 2011 kaikille!

Riku